Sen sijaan viereiseen Kaks Kokka ravintolaan näytti populaa menevän sitäkin enemmän.
Illan aikana selvisi, että viereinen Kaks Kokka ravintola olikin Ravintola Ö:n hieman rennompi sisarravintola, josta sai myös yksittäisiä annoksia, joiden perässä nämä poistuneet ihmiset olivatkin varmasti juuri siirtyneet tuohon kyseiseen ravintolaan.
Ravintola Ö:ssä, joka onkin rankattu useampaan otteeseen Viron parhaimmaksi Ravintolaksi.
Palvelukin oli alusta asti todella laadukasta ja ystävällistä.Varsinkin tätä osuutta minilomastamme olin odottanut innoissani ja jännittyneenä kuin veikkaus-kortti loton päävoitto kuuta nousevaa.Tämä oli kieltämättä todella hämmentävä, sillä olimme tosiaan ainoat asiakkaat.Astelimme sisän varovaisesti, sillä ravintola näytti alkuun tyhjältä, ja tuumimme onkohan tämä auki vielä ollenkaan? Vähän kuin meillä olisi ollut yksityistilaisuus käynnissä.Samassa perhe kuitenkin nousee pöydästä ja lähtee yhtä nopeasti, kuin ravintolaan tupsahtikin.Siinä vaiheessa tahtomattakin mieleen hiipi ajatus, että mikä tässä kehutussa paikassa nyt yhtäkkiä on vikana.Tosin sen makua kompensoi nestytypellä tehty näyttävä loppuesitys.Lähtiessämme ravintolaan olikin saapunut jo useampia seurueita meidän lisäksemme.Ei voi muuta kuin suositella!Vanha tiilitalo, jonka ikkunoista loisti tunnelmallinen kynttilänvalo.Ravintola Ö tekee tiivistä yhteistyötä pientilojen ja tuottajien kanssa, ja täten hyödyntä tuoreita, kotimaisia, paikallisia raaka-aineita ja menu vaihtelee myös aina hieman sesonkien antimia mukaillen.Eteen tuli sopivan sännöllisin väliajoin toinen toistaan upeampia annoksia ja keittiön (väli) tervehdyksiä ammattitaitoisten ja houkuttelevien annoskertomuksien kera.Sitten ravintolaan tupsahtaakin perhe, ja toteamme, että ehkä muut asiakkaat eivät tosiaan ole vielä vain saapuneet.Kaikenlisäksi sama seurueiden lappaus sisän ja yhtä nopea syömättä poistuminen toistui valehtelematta ainakin neljä tai jopa kuusikin kertaa.
Kävelimme hotelliltamme vanhastakaupungista Rotermannin kauppakeskuksen läheisyyteen, ja talojen välissä puikkelehdittuamme löytyikin oikea rakennus näppärästi.


gambling addiction treatment cost src="/imgs/2018-11/82572571181_sami-hedberg-casino-hanko.jpg" />

Kenties olemme itse turhan ajoissa, vaikka kello onkin jo puoli kahdeksan.Noh alun muutamien pahojen hämmennyksestä johtuneiden hervottomien nauruhepuleiden jälkeen, pätimme sivuttaa tämän pienehkön miinuspuolen ja nautttia menusta yllin kyllin.Täytyy sanoa, että tuolla illallistettuamme, en enä ihmettele yhtän.Se, jos mikä oli viisas pätös, sillä ruoka oli aivan taivaallista!Tämä paljastuikin ehdottomasti reissumme kohokodaksi; neljän ruokalajin illallinen.Tosin ravintoloille ominainen taustan rento puheensorina ei olisi ollut pahitteeksi, sillä nyt tarjoilijat saattoivat sen sijaan kuulla kaikki meidän omat höpötyksemme.Olimme kyllä tehneet pöytävarauksen.Kertakaikkisen upea kokemus, täysin satsauksen arvoinen, mielettömiä uusia makuelämyksiä.Ravintolan kotisivuilla on hyvin kuvailtu: "Ravintola Ö:n illallinen on kuin pieni näytelmä, joka kertoo oman tarinansa." Juurikin näin.
Makuelämysten lisäksi, ruoat olivat luonnollisesti esteettisesti ja visuaalisesti niinkin kauniita, aivan kuin pieniä taideteoksia, ettei niitä melkein olisi hennonnut syödä.
Kaikki annokset olivat upeita, mutta jos on pakko valita, niin ainoa, joka ei ollut meidän mieleemme yhtä tajunnanräjäyttävä, kuin muut menun annokset, oli jälkiruoka.

Samassa superystävällinen tarjoilija johdattelee meidät peremmälle ja ottaa kohteliaasti takkimme säilytykseen.
Mä katoinki niitä spa kuvia että on ihan tosi tutun näköstä, nyt tajusin vasta hotellin nimestä että olin tuolla myöskin minilomalla pari vuotta sitten :D Oli aivan mielettömän ihana hotelli, juurikin spa osasto ja aamiainen.
Please feel free TO email US with ANY questions AT: back TO OUR coat OF arms main page M Below is a list of surnames that we have a surname history / surname origin for.